The Voice of Finland

Suomen Ääni-kilpailusta, jota ei kutsuta siis sillä nimellä vaan toisella kotimaisella The Voice, tuli heti alkuun katsojien suosikki. Niin Suomessa kuin muuallakin erilaiset laulukilpailut ovat nyt jostain syystä kovasti suosiossa, näitähän on esitetty kyllä TV:n alkuajoista asti, mutta ne menevät välillä pois muodista palatakseen taas. Onhan varmaan totta että nykytekniikalla, sekä studiossa että kotikatsomossa, laulajia on miellyttävämpää seurata kuin yhdellä mikillä äänitettyjä, kitaraa rämpyttäviä hipinalkuja joskus 1970-luvulla mustavalkoputkiteeveestä. Oli syy mikä tahansa, Idols ja The Voice ovat television viihdeohjelmien kirkkainta kärkeä, vaihdellen melko lailla vuorovuosin kumpi on absoluuttinen numero uno.Tämän vuoden kilvan voitti Siru Airistola, sponsorina ja valmentajana Michael Monroe (o.s. Matti Antero Kristian Fagerholm), joka lienee tunnetuimpia suomalaisia rock-tähtiä. Formaatin ideana on että tähtivalmentajat valitsevat lauluäänen perusteella joukon kilpailijoita omaan joukkueeseensa, jotka sitten suljetaan tarkkaan vartioidulle ja kameravalvotulle saarelle, jossa heidän pitää taistella kuolemaan asti kunnes vain yksi jää eloon.Tai sitten ei: erilaisten karsintakierrosten jälkeen valitaan yksi voittaja, joka saa palkintoja, mainetta ja levytyssopimuksen. Valmentaja saa ilmeisesti mainetta ja retosteluoikeuden, muuten he varmaankin saavat vain palkkaa työstään. Tähtivalmentajan roolissa on toiminut eturivin muusikkoja, kuten Michael Monroe ja Paula Koivuniemi, joka on ollut mukana aikaisemmin. Tämän kauden uusista tähtiohjastajista Mira Luoti on entinen PMMP:n jäsen, ja toisena miesvalmentajana on Elastinen, pitkän linjan räp-mies ja musiikkituottaja. Voikin kysyä onko varsinaisesti artisti paras valmentaja, koska useimmiten artisteja neuvovat ja tukevat juuri musiikkituottajat ja sen sellaiset nimettömät taustavaikuttajat, mutta TV-ohjelmassa julkkikset ovat hyvä täky. Suomessa musiikkiteollisuuden roolit eivät ole edes niin eriytyneitä kuin ns. suuressa maailmassa, joten valmentajilla on varmaankin laaja kokemuspohja bisneksen eri osa-alueilta.