UMK

Uuden Musiikin Kilpailu on hienolta kalskahtavasta nimestään huolimatta vain Euroviisujen karsintakilpailu, joka ennen pidettiin nimellä Euroviisukarsinta, jo vuodesta 1961. Uuden nimen ja muodon kilpailu sai 2012.Joitain rajoituksia kappaleen ja yhtyeen muodosta poistettiin, ja live-esiintyminen sallittiin; finaali pidettiin livenä Helsingin Jäähallissa vuonna 2012 ja Espoon Barona Areenalla viime vuonna. Viime vuoden kisan voitti kauhea Krista Siegfriedin Ding Dong-kappale, viralliselta nimeltään Marry Me, jonka ainakin sanoitus oli jokseenkin myötähäpeää aiheuttava, mutta joka oli ainakin reipas ja mielenjäävä (korvamato, toisin sanoen). Se poiki myös hauskan fanivideon tasa-arvoisen avioliiton puolesta joka levisi kulovalkean tavoin YouTubessa. Sitä edellistä voittajaa kukaan ei muista, eikä se herättänyt missään mitään huomiota ja se raakattiin Euroviisuistakin jo alkukarsinnoissa. Joten en nyt mainitse sitä tässäkään.Tämän vuoden kilpaan lähetettiin 420 demoa, jotka jonkun onnettoman on ollut pakko kuunnella läpi, joista sitten valittiin tusina finalistia. Ainakin se todistaa että suomalaisilla on vielä kiinnostusta osallistua paljon pilkkaa saaneeseen kilpailuun. Onneksi nykyään voi fanittaa Euroviisuja ironisesti ja vaikuttaa samalla älyköltä. Voittaja on lapsilauluyhtye – ihan oikeasti, katsokaa bändin virallista kuvaa, kaikki näyttävät suoraan suklaamannaryynipaketin kyljestä napatuilta ideaalisilta poikahahmoilta – Softengine.Nimi kuulostaa sekin aika epäilyttävältä, en olisi varma onko kyseessä moottoriöljy vai jonkinlainen aikuisten lelukaupan tuote, jos näkisin sanan ilman kontekstia. Joka tapauksessa kappale on ihan kiva eikä poikien musiikillisissakaan taidoissa ole nokan koputtamista, mutta miten on, voitetaanko NYT Euroviisut? Keneltä parempi kysyä kuin vedonlyönnin ammattilaisilta: Betsafe ainakin on vahvasti sitä mieltä että vastaus on ei. Suosikkeja ovat Armenia, Ruotsi ja Norja, kaikilla on varsin vetävä kappale: noin tilastojen valossa viisut voittaa suurimmalla todennäköisyydellä naissolisti, joka tästä joukosta olisi siis Ruotsin Sanna Nielsen, vaikka Armenian tule-luokseni-silmäinen nuorimies on kyllä kolmikon paras laulaja.