Kuuntele musiikkia iPhonellasi

Apple Music App on valtava taskuun mahtuva kirjasto. Sovelluksesta löytyy miljoonia kappaleita sanoituksineen. iTunesista ostetut kappaleet linkittyvät kirjastoon ja synkronoituvat kätevästi jokaiselle Applen laitteelle.

Apple Music

Kuuntelemalla musiikkia Apple Music Appillä löydät kaikki suosikkikappaleesi, klassikoista uutuuksiin. Sovellus tunnistaa musiikkimakusi ja ehdottaa vastaavanlaisia julkaisuja, eli voit löytää uusia helmiä musiikkimerien syvyyksistä. Tallentamalla kaikki löytämäsi aarteet omaan musiikkikirjastoosi palaat helposti elämysten pariin. Kirjastosi järjestelee kappaleesi helposti löydettävien luokkien alle, esimerkiksi albumien, artistien tai laulujen mukaan.

Musiikin toistaminen

Valitsemasi kappale lähtee suoratoistolla soimaan napsauttamalla sitä. Säädin musiikin hallintaan löytyy laitteesi alareunasta löytyvästä soittimesta. Mac-tietokoneissa soittimen säätimet ovat näytön yläreunassa.

Soittimella voit kuunnella musiikkia joko luomassasi järjestyksessä tai sekoittamalla. Valitsemalla yksittäisen kappaleen soitin poimii seuraavaksi soittojonoon vastaavanlaisia kappaleita, tai järjestä haluamasi laulut valitsemaasi soittojärjestykseen.

Löydettyäsi uuden helmen tai vanhan klassikon, voit tutustua siihen tarkemmin lukemalla kappaleen sanoitukset. Saat sanoitukset rullaamaan näytöllä täydellisesti ajoitettuna kappaleen soidessa taustalla. Voit ostaa jotain sopivaa musiikkielämyksen tehostamiseksi erilaisilla lisäosilla, esimerkiksi kuulokkeilla ja kaiuttimilla.

Haku

Apple Music App sovelluksella voit etsiä vanhoja tuttuja bändejä yli 70 miljoonan kappaleen joukosta. Unohditko uuden löydöksesi nimen ja esittäjän? Ei hätää, sillä sovelluksen syövereistä haet biisiä sanoituksen pätkällä.

Tilattuasi voit selata uusia julkaisuja ja alan asiantuntijoiden luomia soittolistoja. Halutessasi voit kuunnella kansainvälisiä radioasemia eri puolilta maailmaa tai luoda omasta lempimusiikista soittolistoja.

Musiikin merkitys rahapeleissä

Lämpimästi tervetuloa uuden musiikkiaiheisen kirjoituksen pariin. Olemme jo aiemmin puhuneet erilaisista musiikkiin liittyvistä asioista, mutta oletko koskaan tullut ajatelleeksi, miten valtava merkitys musiikilla on erilaisissa peleissä ja erityisesti rahapelaamisen parissa? Vaikutus on suurempi kuin voisit kuvitella. Nopeatempoinen musiikki luo peliin saman tien jännittävän tunnelman ja kannustaa pelaajaa jatkamaan pelaamista eteenpäin.

Musiikki videopeleissä

Videopelien musiikki kilpailee genrenä nykyään samalla tasolla elokuvamusiikin kanssa. Kummassakin viihteen muodossa musiikin tulee myötäillä kerrottavaa tarinaa ja sen tunnelmaa. Tänä päivänä yhä enenevässä määrin videopelit tehdään tarinan muotoon tavallisen pelihallimaisen pelinkulun sijaan. Musiikin tulee ensisijaisesti tukea pelin teemaa, tarinan kerrontaa ja luoda pelaajalle tietynlaisia mielikuvia esimerkiksi aikaan, paikkaan ja tunteeseen liittyen.Maailman huippusäveltäjät olivat elokuvissa kuultavan musiikin takana. Tämä ei yksin pidä nykyään paikkaansa, sillä pelimusiikin säveltäjien joukosta voi löytää parhaimpia ja suosituimpia säveltäjälahjakkuuksia. Pelimusiikki on myös yksi tärkeimmistä arvosteltavista kategorioista, kun pelille annetaan arvosana sen yleisestä pelattavuudesta ja tarjoamasta elämyksestä. Esimerkkinä mainittakoon NetEnt Rocks™-slotit, joihin lukeutuvat Guns n Roses, Jimi Hendrix ja Motörhead.

Musiikki kolikkopeleissä

Musiikki ei kuitenkaan aikoinaan ole ollut kovin erikoisessa asemassa kolikkopeleissä. Etenkin yksinkertaisimmat hedelmäpelit eivät edes ole tarvinneet erityisempää taustanauhaa. Kaiken lisäksi kivijalkakasinolla pelattaessa meteli oli usein niin hurja, ettei pelin äänitehosteita päästy edes järin kuulemaan. Nykypäivän videokolikkopeleissä (eng. Videoslots) musiikin merkitys on kuitenkin kääntynyt täysin päälaelleen ja pelaajat vaativat hyvää ääniraitaa pelinsä taustalle.Videoslotit panostavatkin tiettyyn teemaan. Aihe voi olla käytännössä mikä tahansa ja se voi tulla esiin eri tavoin. Kaikista tärkeintä on, ettei musiikki riitele teeman ja grafiikan kanssa. Oppikirjaesimerkin antaa NetEntin Dead or Alive 2. Lisäksi on otettava huomioon, että kolikkopelimusiikkia joutuu yleensä kuuntelemaan kauan. On siis oleellista, ettei musiikki häiritse pelaamista tai käy pelaajan hermoille.

Renkutuksista maailmanluokan sävellyksiin

Yhteenvetona voisimme siis sanoa, että musiikki on yksi pelien tärkeimmistä elementeistä. Aiemmin online peleihinkin riitti arcade-tunnelmaa toistava yksinkertaisen monotoninen renkutus, mutta nykyään niin kolikkopeleissä kuin myös videopeleissä kuultava musiikki on maailman huippuluokkaa. Jälleen on omin aistein koettavissa, minkä takia musiikki luo niin paljon väriä ja tunnelmaa erilaisiin elämyksiin. Valitse pelisi ja kokeile!

Motörhead

Valtavaan suosioon noussut Motörhead tunnetaan kautta maailman yhtenä kaikkien aikojen parhaana rock-bändinä. Yhtyeen tie loppui vuonna 2015, kun sen keulahahmo Ian Fraser “Lemmy” Kilmister kuoli. Hän oli yksi kolmesta koko kokoonpanon historian ajan mukana ollut hahmo Larry Walliksen sekä rumpali Lucas Foxin kanssa. Nämä kolme hahmoa alun perin perustivat bändin.Bändi sai alkunsa vuonna 1975 sen jälkeen, kun Lemmy oli saanut lähtöpassit Hawkwindista. Syy tähän oli syytteet Kanadasta. Nuori mies päätti omin voimin aloittaa uuden yhtyeen ja nimesi sen Motörheadiksi. Nimen inspiraatio oli hänen viimeinen Hawkwindille kirjoittamansa samanniminen kappale. Tähti halusi musiikin olevan erittäin perustavanlaatuista eli äänekästä, nopeaa, harhaluuloista, ja sellaista, että “jos muutamme naapuriisi, pihanurmikkosi kuolee”, Lemmyn omien sanojen mukaan.Yhtyeen nimi soittaa enemmän kelloja tietyissä piireissä. Bändin logo tunnetaan suurista syöksyhampaistaan, piikeistä ja ketjuista. Kuvan loi Joe Petagno vuonna 1977 Motörhead-albumin kansikuvaksi ja logo on sen jälkeen ilmestynyt eri muodoissaan monien muiden albumeiden kansissa. Se on herättänyt tunteita, sillä kuvitusta on kutsuttu muun muassa sotapossuksi. Kokoonpanon nimessä oleva ö-kirjain Lemmyn mukaan otettiin nimeen vain sen siistin ulkomuodon takia, mutta se ei vaikuta nimen lausumiseen, joka pitäisi lausua kuin sana ”motorhead”.Bändin huima suosio on tuottanut lukuisia erilaisia oheistuotteita, joista fanit edelleen nauttivat. Lukuisten kirjojen, tv-dokumenttien ja yhtyeen logoa kantavien oheistuotteiden lisäksi kokoonpano nähdään muun muassa erilaisissa peleissä, kuten After-nimisessä kolikkopelissä ja ryhmän nimeä kantavassa musiikkiaiheisessa slotissa. Näiden lisäksi Kanarian saarilla sijaitsee Mikkey Deen baari, joka on sisustettu Motörhead-teemalla.Bändiä pidetään brittiläisen heavy metallin uuden aallon edelläkävijänä, joka johti genren uuteen nousuun 70- ja 80-luvuilla. Yhtye on julkaissut yhteensä 22 studioalbumia, 10 live-nauhoitusta, 12 kokoelmaalbumia ja viisi EP:tä uransa aikana. Lemmyn kuoltua muut Motörheadin jäsenet päättivät lopettaa bändin, sillä tärkeimmän hahmon puuttuessa suosikkiyhtyeen jatkaminen ei tuntunut enää järkevältä. Osa jäsenistä onkin lähtenyt omille soolourilleen kokoonpanon hajoamisen jälkeen. Lemmy kuoli 28. joulukuuta vuonna 2015 aggressiiviseen eturauhasen syöpään ja sydänvikaan.

Guns N Roses Euroopan-kiertueella vuoden 2017 kesällä

Guns N Roses on yhtye, joka ei paljoa esittelyjä kaipaa. Bändi lennähti maailman supersuosioon vuonna 1987 kärkimiehensä Axl Rosen johdolla julkaistuaan albumin Appetite for Destruction, eikä vauhti ole hiljentynyt vielä näinäkään päivinä vuosia myöhemmin. Bändin tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Live and Let Die ja Knocking on Heaven’s Door. Vuonna 2017 bändi tekee upean euroopanlaajuisen kiertueen, joka ulottuu Suomeen asti. Osallistu kilpailuun ja voita kaksi lippua keikalle Portugalin Lissaboniin tai Suomen Hämeenlinnaan!Niille, jotka eivät ole täysin tuttuja bändin kanssa, Guns N Roses on vuonna 1985 Los Angelesissa perustettu yhtye, johon kuuluu 7 jäsentä. Yhtyeen levymyyntilukevat ovat arviolta 100-150 miljoonaa äänitettä. Näistä 65 miljoonaa on myyty pelkästään Yhdysvalloissa.Kiertue alkaa Irlannista, Slanen kaupungista Toukokuun lopussa, 27. päivä. Matka jatkuu tästä Bilbaoon Espanjaan, Lissaboniin Portugaliin ja sieltä takaisin Espanjan pääkaupunkiin, Madridiin. Tämän jälkeen kesäkuun 7. legendaarinen rokkiyhtye nähdään Sveitsissä, Zürichissä, Italian Imolassa, Saksassa Munichissa, ja kesäkuun 16. ja 17. päivä bändi esiintyy Lontoossa. Tämän jälkeen bändi matkaa Puolaan, takaisin Saksaan, Belgiaan, Tanskaan, Tukholmaan Ruotsiin ja lopulta 1. heinäkuuta Hämeenlinnaan, Suomeen, Kantolan tapahtumapuistoon.Suomi ei ole bändin viimeinen etappi kiertueella, vaan sen jälkeen matka jatkuu Pariisiin, Prahaan, Vienaan ja lopulta Tel Aviviin ja Yhdysvaltoihin. Kokonaisuudessaan kiertue kestää syyskuun 8. päivään saakka, eli kiireinen kesä on tiedossa bändille.Voit voittaa pääsyn joko Lissaboniin tai Hämeenlinnaan kokemaan tämän maailmaa vuosikausia ihastuttaneen rokkibändin osallistumalla järjestettyyn kilpailuun. Kilpailussa pyöräytät vinyylilevyä, joka antaa sinulle yhden pisteen ja päivän tarjouksen hyväksikäytettäväksi. Jos tartut tarjoukseen, saat neljä lisäpistettä, eli yhteensä 5 pistettä. Voit pyöräyttää levyä ja hyödyntää tarjoukset joka päivä. Tulostaulukko näyttää, mitkä ovat mahdollisuutesi voittaa liput keräämiesi pisteiden kanssa.Kisan ykköspalkinto on kaksi lippua konserttiin, lentoliput ja majoitus Lissaboniin, Portugaliin. Kakkos- ja kolmospalkinnot ovat kaksi lippua Hämeenlinnassa pidettävälle keikalle, ja nelos- ja viitossijalle kivunneet saavat 200 ja 150 ilmaiskierrosta Gunnarifanien lempikolikkopeliin, Guns N’ Roses -peliin.

Rockin SM

Rockin SM-kisoja on järjestetty jo 1970-luvulta alkaen, ja varsinkin alkuaikoina ne ovat olleet monen suomalaisen bändin ponnahduslautana julkisuuteen. Tosin voi kysyä paljonko sillä on merkitystä: Suomi on sen verran pieni paikka että jos joku yhtye on oikeasti hyvä, se pakostakin huomataan, ainakin jos miehet tai naiset jaksavat tahkota keikkaa. Joka tapauksessa alku aina hankalaa, ja varmasti menestys kilpailuissa ainakin antaa soittajille itselleen lisäpotkua jatkaa kitaran viitoittamalla tiellä.

Yksi alkuaikojen suurimmista voittajista oli Eppu Normaali, muitakin voittajia on jäänyt elämään ja osaksi kotimaista musiikkikenttää, Hassisen Kone, Kolmas Nainen tai 22-Pistepirkko ovat varmasti nimiä jotka eivät kenellekään ole tuntemattomia – itseasiassa Kolmas Nainen tuli kakkoseksi, vuoden 1984 kisoissa voiton vei Peer Gynt, ja kolmanneksi tuli Keba, ei niin tunnettu kuin nuo kaksi mutta suosittu yhtye silti. Kilpailu alkuperäisessä muodossaan loppui 1989, 1990-luvulla järjestettiin joitain kisoja, epäsäännöllisesti. Merkitys oli hiipunut viime vuosina, onhan nyt paljon muitakin kanavia joiden kautta kasvattaa kannattajakuntaa, ja rock ei enää edes ole hallinnut musiikin kenttää rautaisella otteellaan. Kuka tahansa joka on käynyt katsomassa karsintoja voi silti todeta että yhtyeiden taso on pysynyt kovana, nyt kun kilpailu on kymmenen vuoden tauon jälkeen herätetty henkiin vuonna 2012. Silloin kilpailun voitti helsinkiläinen Verhot-yhtye.Viime vuonna voittajaksi valittiin Katutaiteilija, jyväskyläläinen hard rock-yhtye jossa on viisi jäsentä. Soundi muistuttaa jossain määrin Kolmatta Naista, Suomi-rockin perinteet ovat selkeästi hallussa. Mukana on myös huuliharppu, jota ei niin yleisesti ole kuultu suomalaisissa rock-bändeissä. Kaikki muusikot ovat soittaneet jo pitkään; kukaan finalisteista ei ollut mitään eilen kuoriutuneita teeren poikia. Katutaiteilija on ollut kombona olemassa vuodesta 2009. Rockin SM-kisat järjestetään syksyisin, vuoden 2014 kilvasta ei ole vielä tarkempaa tietoa.

UMK

Uuden Musiikin Kilpailu on hienolta kalskahtavasta nimestään huolimatta vain Euroviisujen karsintakilpailu, joka ennen pidettiin nimellä Euroviisukarsinta, jo vuodesta 1961. Uuden nimen ja muodon kilpailu sai 2012.Joitain rajoituksia kappaleen ja yhtyeen muodosta poistettiin, ja live-esiintyminen sallittiin; finaali pidettiin livenä Helsingin Jäähallissa vuonna 2012 ja Espoon Barona Areenalla viime vuonna. Viime vuoden kisan voitti kauhea Krista Siegfriedin Ding Dong-kappale, viralliselta nimeltään Marry Me, jonka ainakin sanoitus oli jokseenkin myötähäpeää aiheuttava, mutta joka oli ainakin reipas ja mielenjäävä (korvamato, toisin sanoen). Se poiki myös hauskan fanivideon tasa-arvoisen avioliiton puolesta joka levisi kulovalkean tavoin YouTubessa. Sitä edellistä voittajaa kukaan ei muista, eikä se herättänyt missään mitään huomiota ja se raakattiin Euroviisuistakin jo alkukarsinnoissa. Joten en nyt mainitse sitä tässäkään.Tämän vuoden kilpaan lähetettiin 420 demoa, jotka jonkun onnettoman on ollut pakko kuunnella läpi, joista sitten valittiin tusina finalistia. Ainakin se todistaa että suomalaisilla on vielä kiinnostusta osallistua paljon pilkkaa saaneeseen kilpailuun. Onneksi nykyään voi fanittaa Euroviisuja ironisesti ja vaikuttaa samalla älyköltä. Voittaja on lapsilauluyhtye – ihan oikeasti, katsokaa bändin virallista kuvaa, kaikki näyttävät suoraan suklaamannaryynipaketin kyljestä napatuilta ideaalisilta poikahahmoilta – Softengine.Nimi kuulostaa sekin aika epäilyttävältä, en olisi varma onko kyseessä moottoriöljy vai jonkinlainen aikuisten lelukaupan tuote, jos näkisin sanan ilman kontekstia. Joka tapauksessa kappale on ihan kiva eikä poikien musiikillisissakaan taidoissa ole nokan koputtamista, mutta miten on, voitetaanko NYT Euroviisut? Keneltä parempi kysyä kuin vedonlyönnin ammattilaisilta: Betsafe ainakin on vahvasti sitä mieltä että vastaus on ei. Suosikkeja ovat Armenia, Ruotsi ja Norja, kaikilla on varsin vetävä kappale: noin tilastojen valossa viisut voittaa suurimmalla todennäköisyydellä naissolisti, joka tästä joukosta olisi siis Ruotsin Sanna Nielsen, vaikka Armenian tule-luokseni-silmäinen nuorimies on kyllä kolmikon paras laulaja.

The Voice of Finland

Suomen Ääni-kilpailusta, jota ei kutsuta siis sillä nimellä vaan toisella kotimaisella The Voice, tuli heti alkuun katsojien suosikki. Niin Suomessa kuin muuallakin erilaiset laulukilpailut ovat nyt jostain syystä kovasti suosiossa, näitähän on esitetty kyllä TV:n alkuajoista asti, mutta ne menevät välillä pois muodista palatakseen taas. Onhan varmaan totta että nykytekniikalla, sekä studiossa että kotikatsomossa, laulajia on miellyttävämpää seurata kuin yhdellä mikillä äänitettyjä, kitaraa rämpyttäviä hipinalkuja joskus 1970-luvulla mustavalkoputkiteeveestä. Oli syy mikä tahansa, Idols ja The Voice ovat television viihdeohjelmien kirkkainta kärkeä, vaihdellen melko lailla vuorovuosin kumpi on absoluuttinen numero uno.Tämän vuoden kilvan voitti Siru Airistola, sponsorina ja valmentajana Michael Monroe (o.s. Matti Antero Kristian Fagerholm), joka lienee tunnetuimpia suomalaisia rock-tähtiä. Formaatin ideana on että tähtivalmentajat valitsevat lauluäänen perusteella joukon kilpailijoita omaan joukkueeseensa, jotka sitten suljetaan tarkkaan vartioidulle ja kameravalvotulle saarelle, jossa heidän pitää taistella kuolemaan asti kunnes vain yksi jää eloon.Tai sitten ei: erilaisten karsintakierrosten jälkeen valitaan yksi voittaja, joka saa palkintoja, mainetta ja levytyssopimuksen. Valmentaja saa ilmeisesti mainetta ja retosteluoikeuden, muuten he varmaankin saavat vain palkkaa työstään. Tähtivalmentajan roolissa on toiminut eturivin muusikkoja, kuten Michael Monroe ja Paula Koivuniemi, joka on ollut mukana aikaisemmin. Tämän kauden uusista tähtiohjastajista Mira Luoti on entinen PMMP:n jäsen, ja toisena miesvalmentajana on Elastinen, pitkän linjan räp-mies ja musiikkituottaja. Voikin kysyä onko varsinaisesti artisti paras valmentaja, koska useimmiten artisteja neuvovat ja tukevat juuri musiikkituottajat ja sen sellaiset nimettömät taustavaikuttajat, mutta TV-ohjelmassa julkkikset ovat hyvä täky. Suomessa musiikkiteollisuuden roolit eivät ole edes niin eriytyneitä kuin ns. suuressa maailmassa, joten valmentajilla on varmaankin laaja kokemuspohja bisneksen eri osa-alueilta.

Musiikki

Vaikka nostalgia onkin aina mukavaa, ja joskus aikanaan tehtiin parempaa musiikkia, niin tottushan on se, että kaikki vanhakin musiikki on nykyään saatavilla erilaisten musiikkitarjontojen kautta.Nykyään löydät kyllä kaikkea klasisesta Death metalliin, jos vain teidät mistä hakea.