Suomalaiset, ja pohjoismaalaiset yleensä mutta varsinkin me, pitävät yllä Motörhead-palvontaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Mikäpä siinä, tunnetustihan Lemmy on jumala. Ilmeisesti täällä pohjoisessa kunnioitetaan perinteitä ja ymmärretään hyvän päälle, onhan Motörhead yksi alkuperäisistä nimistä jotka loivat koko musiikin lajin.

Paitsi että he kuulostavat aina hyvältä, Motörhead on myös yksi niistä bändeistä jotka ovat aina keskittyneet oleelliseen, eli musiikkiin, kaikenlaisen muun tilpehöörin sijaan. Muut ovat keränneet julkisuutta lavashowlla tai lavan ja studion ulkopuolisella höperehtimisellä kirkonpolttamisineen ynnä muuta, mutta eivät Motörheadin miehet. Kesän keikkakalentereja lukiessa voi aavistella että suomalaiset pitävät perinteisestä raskaasta musiikista, tai sitten kukaan muu ei ole halunnut enää vaikkapa Twisted Sistersia kun uudempiakin malleja on saatavilla.

Jossain vaiheessa nopeammin soittamisesta tuli jonkinlainen itseisarvo, jonka ehkä romautti tekno koska edes Napalm Deathin rumpali ei pysty samaan kuin syntetisaattori, jolle maksiminopeus on vain se arvo jonka yli ihmiskorva ei enää erota iskuja toisistaan. Kovaa ja nopeaa soittamisen mestareita, jotka siis tekevät samalla kuunneltavaa musiikkia, ovat Slayerin jäsenet. Slayer on ollut viime aikoina tapetilla koska valitettavasti olemme menettäneet yhden perustajajäsenistä, Jeff Hannemanin.

Metallimusiikki on kotoisin Pohjolan kalvaiden ja vaaleatukkaisten asukkaiden keskuudesta, alun perin se oli lähtöisin Englannista ja USA:sta, mutta sen suosio ei rajoitu tiettyyn maailman kolkkaan. Esimerkiksi Etelä-Amerikkaa kansoittavat metallifanien laumat, ja vaikka myös suomalaiset keikkailevat siellä ahkerasti, ei siellä olla vain musiikin kuluttajia: toistaiseksi maailmantähteyteen ei ole noussut kuin brasilialainen Sepultura.